Rotuesittely: suomalainen maatiaiskana

Kanoja harkitsevan kannattaa tutustua eri rotuihin etukäteen. Kanaroduissa on eroja aivan samalla tavalla kuin vaikkapa koiraroduissa. Etukäteistutustumisella löytää omaan käyttötarkoitukseen ja tiloihin sopivat kanaset ja parhaimmillaan hurahtaa kanailuun peruuttamattomasti. 

Tämä on kevään ja kesän 2017 ajan jatkuvan artikkelisarjan avaus, jossa esitellään eri rotuja ja niiden suomalaisia kasvattajia. Etuoikeutettuna aloittajana on oma alkuperäiskarjamme edustaja: suomalainen maatiaiskana, jonka populaatio on tällä hetkellä elinvoimainen. Kiitos elinvoimaisuudesta kuuluu säilytysohjelmalle ja aktiivisille kanaharrastajille, jotka ovat vaalineet ja lisänneet maatiaisia.

Kuvat: Siltajoen Sirkuksen alhonkannan maatiaisia kesäisissä puuhissa. Kuvaaja Mika Pulkkinen Kuvakartano

Historiaa

Suomalaiset maatiaiskanat jaotellaan alkuperän mukaan eri kantoihin. Eri kannoista on tehty jonkin verran geenitutkimusta, jonka avulla on saatu selville, että osalla kannoista on toisiinsa yhteyttä. Sen sijaan ulkolaisia rotuja suomalaisesta maatiaiskannasta ei löytynyt. 

Maatiaiskanan säilytysohjelmaan kuuluu tällä hetkellä yli 400 säilyttäjää ja ohjelman tarkoitus on säilyttää kantoja elinvoimaisina ja erillisinä. Kuitenkin Luonnonvarakeskuksen geenitutkimuksessa kävi esille, että kannat ovat jo jonkin verran sisäsiittoisia. Vaikka kanalintu kestää hyvin sisäsiitosta, on asia minusta merkille pantava. Koska valtaosa säilyttäjistä on harrastajia, uskon säilytysohjelman ohjeistuksen ottavan tiukemmin kantaa sukusiitos aiheseen  lähitulevaisuudessa. Toki säilytysohjelmaan kuuluvia opastetaan ja neuvotaan nykyiselläänkin, mutta parvikokojen ollessa pieniä ja läheistä sukua toisilleen, nousee liiallinen sukusiitos vääjäämättä aiheeksi lähitulevaisuudessa.

   

Miksi se maatiainen sitten on niin ylivertainen säilytettävä?

Maatiaisten vaatimattomuus, kylmänkestävyys, taudinkestävyys ja pitkäikäisyys ovat lyömättömiä etuja!

Maatiaiset ovat aikojen saatossa luonnonvalinnan avulla sopeutuneet elämään kylmässä ja pimeässä pohjolassamme. Toki maatiainenkaan ei ole mikään ihmelintu, mutta vuosikymmenten niukalla ravinnolla ja kylmillä talvilla henkiin ovat jääneet vain parven vahvimmat yksilöt. Kun sukua jatkoivat rankkoihin olosuhteisiin sopeutuneet ja vahvat yksilöt, tuli kanakannasta ajan oloon kestävämpi.

Maatiaisilta tuntuu puuttuvan tyystin herkkyys Marekin-taudille ja muutkin hysterian tavoin leviävät taudit menevät maatiaisten kohdalla ohi parilla aivastuksella. Taudinkestävyyttä ei ole toistaiseksi mikään taho tutkinut tieteellisesti ja nämä kestävyysväitteet perustuvatkin kasvattajien kokemuksiin ja vertailuihin muiden rotujen kanssa.

Julkaistuani artikkelin kanalan valaistuksesta, sain postia monelta maatiaisten kasvattajalta kuinka heillä kanat munivat läpi talven ilman keinovaloja. Huikean upeaa! Eli maatiainen TODELLA on sopeutunut Suomen pitkiin kesiin ja pimeisiin talviin. 

Itse olen huomannut, että maatiaiseni, alhot, munivat vallan mainiosti "kevyemmällä" ravinnolla. Siinä missä täytän maransien tai tehareiden rehuautomaattia viikoittain, tarvitsee maatiaisille täyttää kaura-automaatti ja kantaa kaksin käsin kaalia ja porkkanoita. Rehun kulutuksessa on selvä ja merkittävä ero. 

Kylmänkestävyys on Suomessa etu. Vaan paukkupakkasissa eivät maatiaisetkaan pärjää. Kaikilla eri kantojen edustajilla on riittävän komeat harjat ja heltat, jotka voivat pakkasilla paleltua. Pikkupakkasia, nollakeliä, rännän vihmomista tahi tuulta eivät maatiaiset säikähdä vaan ulkoilevat mielellään lähes säällä kuin säällä. Minun maatiaiset lopettavat ulkoilun kun maa saa valkean peitteen. Luulen, että häikäisevä kummallinen lumi ennemminkin pelottaa kuin paleltaa. Ovelta kyllä käydään kaihoisasti kurkkimassa ja valittamassa kun lunta ei ole lapioitu viheriöltä pois.  

Meillä kanalassa on talvellakin 15 asteen lämpö muiden rotujen ja tipujen vuoksi, mutta osalla kasvattajista maatiaisten talvetustilat ovat nippanappa nollan pinnassa. Päivittäin tarjottavalla lämpimällä juomavedellä ja ruualla autetaan kanoja pärjäämään viileän kauden yli. 

Tarkan markan maatiainen

Valaistus, lämmitys ja ruokinta, kaikki osa-alueita, joihin kanailija saa holvattua pitkän pennin. Maatiaisten kanssa pikkuisen lyhyemmän. Taudinketävyys, elinvoimaisuus ja sitkeys taasen ovat maatiasten kasvattajien etuja, jotka ymmärtää täysin vasta kun käsissä on ollut herkempiä rotuja ja lääkitysrumbaa. Muun muassa näistä syistä suomalainen maatiainen on ehdottomasti vaalittava, säilytettävä ja erittäin suositeltava rotu kotkottajien maailman historiassa.

Oma maa maatiainen, muu maa...

Maatiaiskanoja mielivälle on valinnan varaa yllinkyllin. Keväällä 2016 eri kantojen säilyttäjiä oli yli 400. Osa on aktiivisia poikastuottajia ja osalla nuorikkoja tulee myyntiin silloin tällöin. Säilytysohjelman ulkopuoleltakin löytyy asiallisia kasvattajia ja kantapuhtaita parvia.  

Meillä Siltajoella kasvatetaan alhonkannan maatiaista, vaikka välillä uhoankin ottavani tyrnävänkannan kukon sekoittamaan geenipohjaa, niin oma rakas alho Gempsu on niin yliveto kukko, että hän ei hevillä vaihdu (eikä rokilla tai popilla, tuskin tangollakaan...).

Eri kantojen väleillä ei ole järisyttävän suuria eroja, mutta joitain kuitenkin. Eroja on esimerkiksi ulkonäössä, värissä, koossa, muninnassa, muninnan aloitusiässä ja hautomahalukkuudessa. 

Kaikki maatiaiset ovat kooltaan noin keskikokoisia  ja munivat hyvin, noin 3-5 munaa viikossa, kesällä moni yltää 7 munan viikkotahtiin, ellei ala tehtailemaan tipusia. Eri kantojen munan kuoret ovat väreiltään vaaleita, kerman värisiä tai vaaleanpunertavia.

Millään maatiaiskannalla ei ole sulkajalkoja, partoja tai tukkakampauksia eikä kiharaista friseesulkaa. Jos on, niin silloin vanhemmissa on muitakin rotuja takana, eivätkä nämä enää ole puhtaita maatiaisia. Toisinaan näkee maatiaiseksi nimiteltävän sekarotuisia tai alkuperältään tuntemattomia kanoja. Nämä eivät ole maatiaisia, eikä niiltä voi odottaa maatiaisen kestävyyttä, vaikka sekarotuiset aivan mainioita kanoja voivat ollakin. Ainoa varma tunnistustapa onkin geenitesti tai (asiansa tuntevan) kasvattajan vakuutus, että kyseinen lintu on puhdasrotuinen maatiainen.  

Lämpimästi tervetuloa ihanien maatiaisten maailmaan!

Lisää luettavaa maatiaisista 

Siipikarjaliiton artikkeli

Eläköön maatiaiskana - Facebook ryhmä, josta löytyy keskustelujen ja myynti-ilmoitusten lisäksi linkitys kantakohtaisiin ryhmiin ja kasvattajalistauksiin.

Esittely ja paljon kuvia 
Kanakirjailija Kirsti Hassisen tekemä esittely maatiaiskanoista ja säilytysohjelmasta. Tutustu myös Kirstin kirjaan Omat kanat omat munat

Paljon opetus- ja julkaisutyötä maatiaistietouden lisäämiseksi tehneen Tarja Ojanteen asiapitoinen maatiaiskana esittely Maatiainen ry:n sivuilla. 
 

Jatkuu...

Päivitän tähän kantakohtaisia maatiaisesittelyjä sitä mukaa kun niitä julkaisen. Jos sinulla on kokemusta ja osaamista jonkun maatiaiskannan tai kanarodun kasvattamisesta ja olisit innokas kirjoittamaan Vieraskynä-artikkelin tai antautumaan haastateltavaksi, niin otathan yhteyttä siltajoensirkus@gmail.com ja kerrotaan näistä ihanista kaksijalkaisista muillekin. Hornion- ja Savitaipaleen kannan kasvattajia hakusassa!

Seuraava rotuesittely heittää meidät kanan alkujuurille Kiinaan. Pääsemme tutustumaan ihaniin karvapalloihin, eli silkkikanoihin. Lukemisiin 23.2.2017!  

Muut julkaistut kanarotuesittelyt löydät tästä

5 munintaan vaikuttavaa seikkaa

Kana ei ole mikään munakone. Munintaan vaikuttavia seikkoja on lukuisia, mutta mainio nyrkkisääntö on, että hyvinvoiva kana munii hyvin. Esittelen tässä 5 olennaisinta munintaan vaikuttavaa seikkaa, jotka varmistamalla voit odotella parveltasi herkullisia, ihania tuotoksia.

 

1. Kana

Munintaan luonnollisestikin vaikuttavat kanan ikä, rotu ja mahdollinen sulkasato. Eri rodut aloittavat muninnan eri-ikäisinä. Muun muassa alhonkannan maatiaiset ja kääpiökochit ovat aikaisimpia muninnan aloittajia ja keväällä kuorituneiden tipujen voikin olettaa aloittavan muninan jo 4-5kk iässä. Syys tai talvipoikaset aloittavat tyypillisesti hieman vanhempina.

Kana munii noin 2-4 vuotiaaksi niin, että vanhemmiten muninta vähenee pikkuhiljaa. Harrastajien kanaloissa on vanhempiakin kanoja, jotka pyöräyttävät munan silloin toisen tällöin, mutta keskimäärin varsinainen "hedelmällinen vaihe" kanalta loppuu 3-4 vuoden tietämillä. MUTTA: eri roduissa on suuriakin eroja iän ja muninnan jatkumisen suhteen!

Kanarodut jaetaan erinomaisesti, hyvin ja kohtalaisesti muniviin sekä koristerotuihin. Koristerotujen munantuotantoa ei pidetä kummoisena. Erinomaisia munijarotuja ovat mm Leghorn, Plymouth Rock ja Hy-linet, sekä tietysti tuotantohybridit, joita kasvatetaan kaupallisiin munituskanaloihin. 

Osa roduista tykkää enemmän hautoa ja hoitaa tipusia kuin munia muksautella ruokaa hoitajansa lautaselle. Silkkikanoja nimitelläänkin harrastepiireissä hautomakoneiksi. Jos haaveissa on enemmän munia kuin tipuja, kannattaa rodun valinnassa olla tarkkana!

Harrastekanalassa kanarodun valintaan voivat vaikuttaa muutkin kuin munantuotannolliset seikat, esim saatavuus, taudinkestävyys, luonne, ulkonäkö, koko ja talvenkestävyys voisivat olla tärkeitä huomioon otettavia valintakriteerejä. Koostamalla oman harrasteparvensa eri rotuisista ja vaikka sekarotuisista voi saada jopa enemmän kuin rusinat pullasta.
 

2. Valo

Kana tarvitsee noin 14-16 tuntia valoisaa aikaa muniakseen erinomaisesti. 12 tuntinen valoisa aika lienee minimi.

Pääsääntöisesti kanat munivat kesällä paremmin kuin talvella: Suomessa onkin ruhtinaalliset munintavalot kesäisin. Talvella kanalan valot kannattaa ajastaa päälle viimeistään syyskuussa. Syys-loka-marras-joulukuun voivat valot olla 10-12 tuntia, mikä antaa kanoille sulkasadon lepoajan. Sulkasadossa kanan elimistö lepää muninnasta ja kasvattaa uutta paksua sulkapeitettä suojaamaan tammi-helmikuun tulipalopakkasilta. 

Kanalan valaistuksesta löydät enemmän jutun juurta täältä

Suomalaisten maatiaiskanojen voi olettaa munivan vähemmälläkin valolla, sillä useiden maatiaiskasvattajien kokemusten mukaan maatiaisrodut munivat lyhyemmänkin valoisuuden turvin. Jotkut parvet jopa ihan pelkän luonnonvalon turvin isoikkunaisissa navetoissa.

3. Ruokinta

Muna on proteiinipitoista treenaajien herkkua. Proteiini ei ilmesty munaan tyhjästä, vaan kanan täytyy se kaikki protsku sinne nokkia. 

Teollisten rehujen proteiinipitoisuudet huitelevat yli 20% ja siltikin kanaset aina tilaisuuden tullen ahkeroivat kuopimalla maasta esiin lihaksikkaita kastematoja, koppakuoriaisia tai juoksevat pyrstö suorana jauhelihaa tarjoilevan luokse. Eli eläinproteiinia! Kana on sekasuoja ja monipuolisella ruualla muniin saadaan hyvä maku ja munijalle monipuolisesti ravintoaineita terveyden ja muninnan takaamiseksi. Maukasta kasvisproteiinia kanojen ruokavalioon saa edullisesti riistaherneestä tai pavusta.

Kalkki - kananmunankuoret ovat kalkkipitoisia ja kana tarvitseekin PALJON kalkkia punkeakseen munalleen kunnon kuoret. Siltajoen Sirkuksen herkkuperseet katsoivat epäilevästi kun kerran vein heille kipollisen kanoille myytävää kalkkikiveä. Yksikään ei tainnut nokkaistakaan. Meillä kanoille tarjoillaankin kuivatut kananmunankuoret murskattuina. Olennaista on kuivattaa kuoret kunnolla ja murskata, jottei niissä ole munan makua ja muotoa antamassa vinkkiä munittujen munien syömiseen. Meillä kanat ja viiriäiset saavat kalkkilisää myös säännöllisesti piimäkuureista. Varsinkin syksyyn piimä on ihan ehdotonta kanan voimaruokaa: kalsiumia, rasvaa ja eläinproteiinia. 

D-vitamiini vaikuttaa kalsiumin imeytymiseen, niin ihmisillä kuin kanoillakin. Mikäli kanaset eivät ole saaneet tankata pitkän kesän aikana D-vitamiiniaan suoraan auringosta, niin D-vitamiinilisä on tarpeen talvella. Soppaa lohen perkuujätteistä tai silakkakaurapuuroa silloin tällöin, niin pysyvät munamammojen luut kunnossa ja munat kovakuorisina. Kalan maku EI TULE muniin. Kultaisella kahdeksankymmentäluvulla munissa saattoi olla kalanmakua, mikä johtui erään tuotantokanajalostuslinjan ominaisuudesta kehittää liiallisella rypsirehuruokinnalla muniin kalojen maku. Tiettävästi kyiseistä jalostuslinjan tuotosta ei enää Suomen kanaloissa kotkottele.

3.1. Eroja eri rotujen ruokinnassa

Varsinkin isot rodut tarvitsevat hyvin muniakseen paljon ja energiapitoista ruokaa. Esimerkiksi Maranseillani ei pelkkä munintarehu tunnu riittävän, vaan pari kertaa viikossa täytyy tarjoilla piimätujausta ja nakki- tai jauhelihabiletystä. Epäilen, että avainasemassa on enemmänkin rasva kuin proteiini, mutta tutkimukseni jatkuvat ja raportoin kyllä aiheesta, jahka muodostan joltisenkinlaisen mielipiteen.  

Maatiaiset taasen ovat ajan ja olojen saatossa "jalostuneet" munimaan hieman heppoisemmillakin eväillä. Tuntuu, että maattarit pukkaavat munia, vaikka vain kantaisin kaurasäkin kanalan ohi. Ehkä en kyllin osaa korostaa, mutta suomalaiset maatiaiskanakannat TODELLA ovat tutustumisen arvoisia veitikoita kotikanalaan!

Nuori munintaikäinen tehari, eli tehokana alias tuotantohybridi, munii vaikka mitä tekisit tai olisit tekemättä. Vaikuttaa, että oli olot mitkä tahansa, niin tehotyttö luikauttaa munan lähes yhtä usein kuin kukko laulelee aamunkoiton julistuksiaan. Kärjistän toki, mutta munimaan jalostetuissa lajeissa munatuotos on hyvin suoraviivaisen varmaa. Koska munatuotos on runsasta, syö myös tehotyttö runsaasti. Joten varaudu täyttämään  rehu- ja kaura-automaatteja usein sekä lisäksi kantamaan hauis pullistellen ruuantähteitä, vihreää ja muita herkkuja, jos päädyt hankkimaan tehotyttöjä! 

Sen sijaan sulkasatoinen kana ei muni vaikka syöttäisit kuun taivaalta. Sulkasadosta ja syysruokinnasta voit lukea lisää täältä. 

Eri rotujen elintapoihin ja -vaatimuksiin onkin hyvä tutustua ennen kanojen hankintaa, vaikkapa kyselemällä kokemuksia myyjältä tai muilta ko rodun kasvattajilta/harrastajilta. Sirkuksen rotuihin pääset tutustumaan keväisin ja kesäisin paikan päällä tai näillä sivuilla:
Kääpiökoch
Marans

4. Tila 

Tasaisen lämmin tila ja sopivasti lajitovereita on paras mahdollinen munaustila.

Viihtyisän ja yliampuvan pesäsisustuksen raja on hiuksenhieno ;)

Tutkimusten mukaan kana tunnistaa noin 40 lajitoveriaan, kuitenkin niin, että muninnan parvieläinkin haluaa hoitaa rauhassa yksin. Hyvä nyrkkisääntö onkin, että 4:ä kanaa kohden on oltava 1 munintapesä, vaikka yleensä munat ilmestyvätkin kaikki sinne samaan lempipesään. 

Nuorikkojen voi olla vaikea päästä munimaan lempipesään ja nokkimajärjestyksessä alempana olevat saattavat saadakin häädön kun rouva kuningatar haluaa tulla munansa pyöräyttämään. Siksi on hyvä, että paikkoja on riittävästi. Jos paikkoja ei ole, on kana mestari rakentamaan piilopesiä. 

Hienoimmille munijoille pesän sisustukseen kuuluu
oma palvelija, joka esilämmittää pesän munaa varten.

Niin sanotulla houkutusmunalla, eli tekomunalla voi kanoille näyttää minne olisi hyvä munia. Silloin kun minä teen uuden munintapesän tai jos joudun siirtämään olemassa olevan paikkaa, niin laitan pesään tekomunan näyttämään kanoille mallia, että minne kuuluisi omatkin munaskuukkelit jatkossa sujauttaa. Tekomunat toimivat pääsääntöisesti todella hyvin ohjaamaan kanoja munimaan oikeaan paikkaan.

Hyvä munintapesä on hämärä ja vaikka heinillä täytetty. Munintatouhuun kuuluu päivittäinen pesän järjestely ja heinien lajittelu. 

Liikaa lajitovereita tai vaikkapa riehuva joukko kukkonuorikoita voi vaikuttaa munintaan kielteisesti. Herkimmät voivat ottaa nokkiinsa hässäkästä ja ruuvata munahanat kiinni.  

5. Stressi

Kuten tuli mainittua kana ei ole kone, vaan herkkätunteinen hidalgo, joka helpolla saattaa ottaa nokkiinsa. Kanan tunteisiin meneviä hommia voi olla yksi jos toinenkin, ja kuten suuret diivat konsanaan, ikinä ei voi tietää mistä murjotus syntyy, mutta nämä seikat ovat satavarmoja stressin nostajia:

• liikaa lajitovereita liian pienessä tilassa
• liian kylmä, kuuma tai kostea tila (liika kosteus on paha, paha, paha!) 
• liian suuret lämpötilan vaihtelut nopeassa tempossa
• munintapesä ei ole viihtyisä ja hämärä (lisää pimentävät verhot ja puhtaita heiniä)
• ulkoloisia
• sisäloisia
• ripulia, flunssaa tai muuta hoitamatonta sairautta
• muutot, muutokset, vierailijat tai muut pelonaiheet 

Stressaantuneena tai säikähtäessään kana voi plupsauttaa nahkamunan, eli munan ilman kovia kuoria. Nahkamuna yleensä rikkoontuu hetimiten ja ahnaat nokat nakuttavat munan sisällön pois näkyviltä. Nahkaiset riekaleet voi kuitenkin joskus nähdä ja silloin täytyy antaa hälytyskellojen soida, että miksi joku päästää munan ulos ennen kuin kuorien muodostuminen on ehtinyt tapahtua. 

Minä laskeskelen päivittäin joka parven munatuotoksen samalla kun munia kerään. Munien määrä, muoto ja rakenne kertovat parven oloista ja yksittäisestä kanasta. Jos jotain häikkää ilmenee, niin koitan paikallistaa syyn joko oloihin, ruokintaan tai ihan vaklimalla kyseisen parven kanoja. Minun kanani ovat suhteellisen helppoja vaklittavia, koska kuuluttavat kovaan ääneen muninta-aikeista ja saavutetuista tuloksista. Jos jotakuta ei useampaan päivään kuulu kuuluttamassa, niin alan tarkkailla, että onko munimattomuuden syynä sulkasato vai joku muu aihe. Yleensä on syy selvinnyt jostain edellämainitusta kategoriasta tai sitten munat ovat vain päätyneet sinne kuuluisaan piilopesään, jonka vielä jonain päivänä kohtaan. 

Terttu-tehokana on sitä mieltä, että varastoon piilotetut vanhat pahvilaatikot olisivat parhaita munintapesiä.

Wilpun munalaulu, johon koko seurakunta yhtyy täysin palkein

Oliko tästä artikkelista hyötyä?

Harkinnassa omat kanat tai kanaharrastus alkutekijöissään? 

Kanailijan Ensiaskeleet on 6-7kk pituinen kurssikokonaisuus, josta saat laajat ja kattavat tiedot kanojen hoidosta, ravitsemuksesta, tilatarpeista, parven käyttäytymisestä ja tarttuvista taudeista sekä loisista. Kurssi alkaa 28.3.2024 ja mukaan ehtii viimeistään 10.4.2024. Katso koko kurssin sisältö, aikataulut ja hinta tästä

Lopuksi vielä munamaailmaan syvemmälle sukeltaville lisätietoa: Täältä löytyy pitkä ja erittäin seikkaperäinen, englanninkielinen artikkeli munan rakenteesta ja rakennevirheistä, sekä mikä niitä aiheuttaa.

Kukkoiluja - kukon aggressiivinen käytös

Kiltti ja kaunis kukko nokkaisi pikkutyttöä. Sitten kukko kävi tytön äidin päälle. Harjanvarsi turvanaan ihmiset poistuivat kanalastaan. Mikä ihme ihanaan ja ennen sylissäkin viihtyvään kukkoon oli iskenyt?

Kana on parvieläin ja kukon tehtävä parvessa on suojella, palvella ja siittää. Mitä paremmin kukko saa kanasiaan suojeltua sitä paremmin se saa levitettyä geenejään eteenpäin, eli hoidettua biologista tehtäväänsä täyttää maat ja mannut pikkutipuilla. 

Miksi kukko on äkäinen?

 

Kukon agressiivisuuteen vaikuttavat pääasiassa hormoonit. Teini-ikäisestä aikuiseksi hurahtavan kukon kehossa tulee testosteronimyrsky, aivan kuin aikuistuvan pojankin kehossa. Hormoonimyrskynsä kourissa kukosta voi tulla aggressiivinen, vaikka se olisi kasvatettu, käsitelty, silitelty ja sylitelty täydellisen rakastavasti ja kannustavasti aivan untuvikosta asti. Ihmisen käytöksen vaikutus kukon aggressiivisuuteen on hyvin vähäinen. Toki kiusattuna mikä tahansa eläin hyökkää tai pakenee, mutta käsittelen tässä nyt normaalin, hyväkäytöksisen kanalijan kukkoja, en eläinrääkättyjä rukkaraukkoja.

Rodulla on kukon käytökseen jonkin verran merkitystä. Kukkoja on jo antiikin Rooman ajoista asti kasvatettu taistelukäyttöön. Vuosituhantinen valinnalla jalostus on suosinut kookkaita, kiihkeitä ja päällekäyviä kukkoja ihmisen sirkushuveiksi. Vasta viimeisen parin sadan vuoden ajan huvit ovat vaihtuneet kotikanaloiden sylilemmikkimäisyyksiin. Luonnolla onkin kiinniottamista ihmisen mielenoikuissa. Malaya, shamo ja intialainen taistelukana ovat rotuja, joita vieläkin jossain päin maailmaa kasvatetaan taistelukukoiksi. Suomessa näitä rotuja ei juurikaan esiinny tai esiintyy vain muutamia yksilöitä rotuharrastajilla. 

Kaikissa roduissa voi olla aggressiivisia kukkoja ja kaikissa roduissa voi olla myös pehmolelumaisia lauhkeita kukkoja. Minulle on osunut jopa silkkikanan rodusta aggressiivinen kukko, vaikka ko rotua pidetään erittäin lauhkeana ja kilttinä rotuna. Se, että kyseisen kukon veli toisessa kanalassa, toisessa parvessa ja toisen vähintään yhtä lempeän hoitajan hoivissa alkoi myös aggressiiviseksi, kertoo, että ko sukulinjassa on periytyvää aggressiivisuutta. Niimpä Keski-Suomessa ko linjan kasvatus katkaistiin.

Minun vankka mielipiteeni on, että aidosti ihmisen päälle käyvän aggressiivisen kukon ei pitäisi antaa lisääntyä. Kasvatukseen ja jalostukseen valittavien eläinten valinnassa tulisi ottaa huomioon myös luonne, pelkkä ulkomuoto, munankuoren väri tai erikoinen sulkapuku eivät saisi olla määrääviä tekijöitä. Pienissä eläimissä tunnutaan kestävän aivan liikaa häiriökäyttäytymistä, mutta mietipä, että sinulla olisi vaikka dobermanni, jonka kanssa joutuisit elämään harjanvarsi turvanasi. Asia on ihan sama aggressiivisen kukon kanssa, jopa aggressiivinen viiriäinen on minulle nou, nou! Vaikka eläin toteuttaa vain luonnollista viettiään, niin minä kasvattajana haluan suosia luonnetta (ja sen mahdollista periytyvyyttä), niin että ihmisen ja eläimen yhteiselo sujuu  sävyisästi. 

Tilanne oli vielä satavuotta sitten toinen: kanaset elelivät isoilla avoimilla maatilojen pihoilla ja kukon kuuluikin puolustaa kanasiaan maasta ja ilmasta käsin paistien kimppuun mieliviltä pedoilta. Nykyään valtaosa kanailijoista itse hoitaa puolustuksen: asumalla taajamissa, verkottamalla tarhojaan, hommaamalla vahtikoiria, rotanloukkuja ja muita suoja- ja varotoimia. 

Minun mielestä ihmisen hoivissa elävän kukon tuleekin ymmärtää, että ihminen merkitsee suojaa, turvaa ja ruokaa. Ruokkivaa kättä kohti ei hyökätä eikä puolustauduta. Ei ole myöskään kukolle hyvää elämää, sellainen jossa se näkee vaaroja sielläkin missä niitä ei ole. Jatkuva varuillaan olo ja hyökkäysvalmius stressaa myös kukkoa itseään ja vaikuttaa parven dynamiikkaan.

Mitä kanailija sitten voi tehdä saadakseen sävyisän kukon?

 

Kukon käsittelyllä on jonkinlainen merkitys käytökseen, vaikka käsittelyllä ei voidakaan poistaa hormoonien aiheuttamaa riehaantumista. Kukon hankinnassa tulisi kysellä kukon sukujuurista, isän käytöksestä ja rodun ominaispiirteistä. Vastuullinen kukonmyyjä kyllä tietää ja kertoo, tai edes kertoo, jollei tiedä. Koska kukkoja on aina tyrkyllä enemmän kuin ottajia, on ottajalla oikeasti runsaudenpulaa valintaa tehdessään. Kysyminen kannattaa, yön yli nukkuminenkaan ei kukkokauppoja kaada, ja jos kaataa, niin varmasti saa sitten kaatuakin! Aikuinen kukko yleensä on jo teini-iän hormooniheilahtelunsa ohittanut ja käytös on tiedossa. Teini-ikään kukot tulevat rodusta riippuen noin 4-5kk iässä, ja vuoden ikään mennessä käytöksen voi olettaa jo vakiintuneen sellaiseksi kuin kyseisen tunkion valtiaan voi olettaa olevankin. Joillain kukoilla tipujen kuoriutuminen voi laukaista ylilyövän suojeluvietin.

On mahdollista, että aggressiivisesta kukosta saa aggressiivisuuden karsittua ns syliterapialla, johdonmukaisella käytöksellä ja pitkäjänteisyydellä. Mahdollista! Tämä kuitenkaan ei takaa, etteikö sylittelijän hyväksyvä kukko voisi kokea muita ihmisiä uhkaksi, vaikkapa niitä pieniä metrin mittaisia ihmisiksi olemistaan vasta harjoittelevia. Minä en kovin kauaa syliterapiaa harjoita, jos hormoonihuurut eivät kuukaudessa parissa tasoitu tai päällekäynti on avointa, saatikka toistuvaa, niin syliterapia vaihtuu kirvesterapiaan. Se on ainut mikä auttaa. Kaikenlainen kukon kurittaminen, lyöminen, potkiminen, roikottaminen tai muu "johtajuuden" kovakourainen osoittaminen on paitsi tehotonta niin ennenkaikkea eläimen rääkkäystä ja laissakin kiellettyä! Kovakouraisuus vain vahvistaa kukon käsitystä, että ihminen on uhka, ja viestittää samalla muulle parvelle: että hätä tässä onkin, kun puolustaja (=kukko) on petomaisesti kurittavan hyökkääjän (=ihminen) kynsissä.

Maatiaiskukkomme Gamer otti teininä päiväunia teinipoikamme sylissä, aikuisenakin viihtyy sylissä tai näköalapaikalla.

Herra ja hidalgo

Minä toimin minun kanaparvissani pääkukkona. Se tarkoittaa sitä, että kukkojen, kaikkien niiden seitsemän viiva seitsemäntoista, tulee olla nokkimajärjestyksessä minun alapuolella. Yhdenkään helttaa en ole nokallani repinyt verille vaan osoitan nokkimajärjestyksen muulla käytökselläni lempeästi ja päättäväisesti. Kanalatakkini on kirkuvan punainen, juuri sellainen joulunpunainen, joka tarinoiden mukaan saa kukon hulluksi. Ei saa hulluksi. Punainen väri merkitsee kukoille viriiliyttä ja vahvuutta, pääkukolla on kirkkaimman punainen harja ja heltta. Lisäksi käytän talvella punaista pipoa. Vieraita sen sijaan en lintujeni lähelle kutsu punaisissa kamppeissa.

Kun kuljen pihalla tai kanalassa, niin edellytän, että kukot väistävät minua, en minä niitä. Tämän kukot tekevätkin ja minä annan niille siihen mahdollisuuden, niitä nolaamatta tai kumpparilla tönimättä. Odotan paikallani tai saatan sanoakin, että "Väistätkös Gempsu vähän, että mahdun tulemaan" tai "Tulehan nyt Martti sieltä omalle puolellesi". Ihmeen upeasti kukot kunnioittavat myös toistensa reviirejä, eli tarhoja ja kanalan osastoja.

Ruokaa jakaessa kukkojen happamuuden huomaa selviten. Kukkoa ärsyttää kun kaikki kanat helmat hulmuten syöksyvät herkkuämpärilleni jättäen rankkaa matojen etsimisduunia painaneen kukon ihan unholaan. Yritänkin aina kauhoa ruokaa pariin kuppiin: yksi sinne  missä haluan parven heikkoa buustata ja toinen kukolle sinne missä nyreänä seisoo, jotta saa itse "löytää" herkkukupin ja kutsua kanasensa syömään. Kädestäkin tarjoilen herkkuja ja silloin koitan muistaa opettaa "Tänne, tänne, tänne" -kutsua, jotta tarvittaessa saisin parven houkuteltua käden luokse muulloinkin.

Saahan tämä kukkoiluni välillä myös tragikoomisia piirteitä kun joku uusi kana tai nuorikko ihastuu minuun ikihyviksi ja tulee eteeni pyrstö pystyssä ehdottelemaan kahden keskisiä treffejä. Koitan olla järkyttymättä ehdotteluista ja tuntea vain tyytyväisyyttä, että minua pidetään hyvänä kukkona: olen onnistunut tarjoilemaan parhaan suojan, ruuan ja turvan.

 

Kuvauksissa sattunutta: 

Kesällä 2016 ammattivalokuvaaja kävi ottamassa eläimistämme kuvia. Sylilössykkä Gamer oli kuvattavana vieraan pienen pojan sylissä, pikkupoikaa kovasti jännitti kuvattavana oleminen ja jännitys tarttui myös Gempsuttikukkoon. Kukko-ukko kuitenkin istua nakotti  sylissä kuuliaisesti, koska on tottunut siihen, että kun meillä käy vieraita kiertää Gempsu siliteltävänä ja syliteltävänä kärsivällisesti. 

Pikkuisen ote oli sellainen, että iso kukko meinasi vähän väliä valua sylistä alas, mutta yhtään ei rimpuillut. Välillä vaan katsoi minua tai poikaani, että vieläkö tässä näytellään. Kun otokset oli saatu räpsittyä, niin Gempsu meni tutun olkapäälle. Tutussa paikassa jännitys hälveni ja ylhäältä näki hyvin, että eihän tuossa kameran kanssa pyörivässä hepussakaan mitään jännitettävää ole, ja niin Gempsutti rentoutui...

 

Tämän erittäin mainion kuvaajan muihin otoksiin ja palveluihin pääset tutustumaan osoitteessa: http://www.mikapulkkinen.net/
Suosittelen Mikaa lämpimästi, niin kuvauksissa työskentelyn kuin lopputulostenkin perusteella! 

Aiheesta muualla:

Tarvitsevatko kanat kukkoa?
Vallanvaihto kanalassa - kokemuksia kukon muuttuneesta käytöksestä

Oliko artikkelistä hyötyä?

Haluaisitko saada joka kuukausi vuodenajanmukaisia ohjeita ja vinkkejä kanojen hoitoon? 

Siltajoen Sirkuksen Kanakirje on aloittelevalle kanaharrastajalle tarkoitettu sähköposti, joka ilmestyy kerran kuukaudessa ja auttaa tämän mukavan harrastuksen parissa kaakattavia kavereita, niin siivettömiä kuin siivellisiä. 

Tilaa maksuton Kanakirje tästä