Sadekesän ajatuksia lintuinfluenssa-uhkan varjossa

 

Näin viime yönä unta, että MINULLA oli suolinkaisia. Todennäköisesti ja ihan varmasti ei ole, sillä:

• perssulkani eivä ole rapaiset
• munintani ei ole laskenut
• enkä varsinkaan ole laihtunut

Kaikki nuo ovat merkkejä joista voi epäillä kanalla olevan suolinkaisia, tai jokin muu vaiva.

Päätin kuitenkin varuilta jakaa Sirkuksen Facebook-sivuille uusiksi tuon muutaman vuoden takaisen blogi-jutun suolinkaisista. Aina ennen kuin jaan uusiksi, niin luen juttuni, että olisiko mulla siihen jotain uutta lisättävää. Eipä varsinaisesti ollut, mutta muistin jutusta yhden asian, jota en ole tänä vuonna vielä tehnyt: ulkotarhojen kalkitseminen/tuhkaaminen. 

Kalkki ja tuhka ovat emäksisiä ja nostavat maan happamuustasapainoa niin, että monien bakteerien ja loisten elinolot vaikeutuvat. Eli kalkki/tuhka toimii vähän niin kuin desinfiointina tappaen tai vähintäänkin vaikeuttaen monien haitallisten bakteerien ja loisten kasvua/lisääntymistä. 

 

Ongelmasta toiseen

Tämä on ollut kertakaikkisen outo vuosi, kun vihdoin muuttolintujen aiheuttaman ulkonapitokiellon jälkeen kanaset pääsivät kesäkuussa ulkoilemaan, niin iloa ei riittänyt montaa viikkoa. 

Keski-Suomessa on heinäkuun ajan satanut kaatamalla harvase päivä. Sateeseen en ole päästänyt ulkoilijoita ja sulkajalkaisia kääpiökocheja en edes kovin märkään nurmikkoon, koska lyhytjalkainen lintu kastuu mahaansa myöten ja sulat pysyvät pitkään märkinä. Vaikka aikuista lintua märkyys ei nyt näin lämpimällä ehkä palelluttaisi, niin märässä bakteerit elävät paremmin ja esim kalkkijalkapunkki pääsee helpommin sujahtamaan märkyyden kuivattamien jalkasuomujen alle pesimään. Eli sulkajalkoja ei ehdoin tahdoin kastella, ei ainakaan toistuvasti!

Sateiden hellittäessä olikin sitten jo koko maata uhkaavia lintuinfluenssa tartuntoja havaittu useilla eri paikkakunnilla luonnonlinnuissa. Joten meillä kanaset eivät ulkoile vapaana toistaiseksi.

Ulkotarhamme ovat isohkoja ja valokatteella katettuja, jolloin luonnonlintujen ulosteet eivät pääse kanasten ja viiriäisten ulottuville, mutta on siinä selittämistä parville, että miksi eivät yht´äkkiä pääsekään kukkapenkkien, alhaalla roikkuvien omenapuiden oksien, viinimarjojen ja muiden pihan antimien kimppuun. Maranssit varsinkin oikein kyttäävät tarhan ovella, että ehtisikö livahtaa samalla kun ihminen kulkee.

Toistaiseksi vielä olen kantanut pihan herkkuja linnuille tarhoihin. Jotkut kanailijat, varsinkin lintuinfluenssan tartunta-alueilla ovat ottaneet tiukan politiikan, eivätkä tarjoile linnuilleen mitään ulkoa. Aivan varteen otettava varokeino sekin, johon minäkin saatan siirtyä mikäli tartuntatapauksia ilmenee Keski-Suomessa. 

 

Virikettä ja viihdykettä sisätiloihin

Herkkujen lisäksi koitan järjestää lintusilleni tarhoihin viihdykettä:

viiriäisten häkkeihin vien kukkapenkkien rajakanttauksia, eli tuppoja ruohoista maata. Kuopsuttelevat maa-aineksesta esiin öttiäisiä ja nyhtävät ruohonriekaleet nokkiinsa.Myös kanat nauttivat kaikista kukkapenkkien kitkuujätteistä ja murskatuista kotiloista. Kasa multaisia ja matoisia rikkaruohoja suorastaan riemuksi repeää, kun vauhtijalat käyvät kasaa kuopimaan, että mitäs kaikkea tutkittavaa ja nokittavaa löytyykään.

Lisäksi vien kanoille virikepaaleja, eli heinäpaalin, johon olen sujauttanut mukaan herkkujyviä. Virikepaaleja voit tehdä itse, tai tilata valmiita Siilosta.

Myös noita roikkuvia ruokintakorejani kiittelen lähes päivittäin, koska niihin saa heinät, ruohosilpun, omenat, kaalit jne pysymään kätevästi puhtaana. Paitsi yhdellä leijonaharjas kanilla, joka pitää ruokintakoriaan kiikkuna ja oleskelee korissa olevan heinänsä päällä. Ihan sama miten ylös koitan koria nostella, niin tämä tytsy keinot keksii millä pompsauttaa itsensä koriin köllimään. Ja se hälle sallittakoon olen viritellyt ruokaheinälle muita tsydeemejä.

Niin tai näin, niin nyt kun ulkoilun myötä kesäinenkin elintila on pienempi, niin lisäähän tämä siivouksen ja kuivittamisen tarvetta. Meillä viiriäisten- ja tipuhäkkien kuivikkeet kipataan aikuisille kanoille, mikä myös toimii virikkeenä ja pohjana syksyä varten kohoavaa kestopehkua varten.

Toisen epäonni on toisen onni, sanotaan. En tiedä onko se nyt niin onnea, mutta kahdelta viljelijältäni jäi viime vuoden heinäsadosta paaleja myymättä ja nämä viime vuoden paalit myydäänkin nyt erittäin halvalla pehkuiksi. Kuivaa, mainiota heinää, mutta syöntiheinänä jo hieman ravintoarvojaan menettänyttä, joten heinänpupeltajille maukasta tämän vuoden satoa ja kuopsuttelijoille, läträäjille tai kusiluikuille viime vuotiset kuivikkeiksi. Ei niistä viljelijälle jää edes bensarahoja saati meillä varastolla nostopalkkaa, joten jos vaan tarvihet kuivikeheinää, niin tilaa kerralla useampi paali, kiitos ja kumarrus <3

 

Kuva parin vuoden takaa, Araucana poseeramassa

 

Tällaisillä kienoilla koitetaan Sirkuksessa pärjätä tämä eriskummallinen vuosi. Kuulisin mielelläni, että millaista viihdykettä sinä olet järjestänyt lintusillesi nyt kun ulkonapitokielto koskee jo osaa Suomesta ja suositus koko Suomea.

 

Kana nokkii toisen sulkia - mitä teen?

Sulkien nokkimiseen voi olla monta syytä. Syihin on hyvä puuttua, ennen kuin nokittava on nakuna.

Kanojen tapa osoittaa hellyyttää ja huolenpitoa on sukia toistensa sulkia, eritoten kaulan ja kasvojen alueen sulkia. Osittain nokan lähellä olevissa sulissa voi olla ruokajäämiä, joita hellyydenosoittaja tarkkoo pois, mutta pääsääntöisesti tämä on sitä millä kanat ja kukot osoittavat toisilleen: ”olet minulle tärkeä, minä pidän sinusta huolta”.

Toisinaan huolenpito voi mennä yli ja hoidettavalta toverilta nypitään sulkia. Varsinkin kuvan kaltainen hetki kun uudet sulat työntyvät ihosta esiin ”piikkeinä” voi innostaa hoitajaa poistamaan epäilyttävän näköiset piikit. Kierre on valmis ja hellyyden kohteesta tulossa nakukaula.

Tällaista käytöstä voi koittaa hillitä laittamalla nokittavalle kaulaan ns fritsurätti, vaikka vanhasta sukasta leikattu tuubihuivi tai jokin muu hyvin paikoillaan pysyvä suoja, joka estää nokkijaa hoitamasta. Tokihan huivi ärsyttää ja ihmetyttää ja saa varmasti osakseen poistoyrityksiä, mutta jo viikonkin paikallaan oleva suoja auttaa sulkia kasvamaan takaisin.

Kuvituskuva netistä

Tekemisen puutetta 

Toinen syy parvitoverin sulkien nyppimisille voi olla tylsyys, joka eritoten valtaa pitkän ja pimeän talven jälkeen kun sisätiloissa on kökötetty jo ihan riittämiin. Tylsyyttä ja tekemisen puutetta ehkäistään mielekkäällä tekemisellä ja virikkeillä. 

Lue vinkkejä virikkeistä: tästä

Kolmas, ja kun ajoissa puuttuu, niin helposti hoidettavissa oleva syy, on ravitsemus.

Ravitsemus kuntoon

Kalkin ja proteiininpuute voi aiheuttaa sulkien syömistä. Kasvavat ja munivat kanat tarvitsevat paljon kalkkia niin sulkien kasvatukseen kuin munankuorien muodostukseen.

Parhaiten kalkki on munivien lintujen aineenvaihduntaan imeytyvässä muodossa munankuorissa. Eli kuivatut ja murskatut munankuoret tarjoillaan takaisin kanasille. Omien munien kuoret eivät pelkästään riitä, ja eräs Tirehtööri kerääkin erään pienen kylän leipurien ja ravintoloiden munankuoret, kuivattaa ne pahvilaatikoissa uuninpankolla ja sitten murskaa kanaisille nokittaviksi. Toki parvilla on tarjolla myös kalkkikiveä, mutta nokkaan häipyy mieluummin juurikin munankuoret.

Kuoret kuivataan ja murskataan siksi, etteivät kanat saisi niistä raa´an munan makua ja oppisi nokkimaan omia muniaan rikki.

Kalkki yksin ei riitä!

D-vitamiini vaikuttaa kalsiumin imeytymiseen ja kalsiumia kanat tarvitsevat munankuorien lisäksi omiin luihinsa ja sulkien kasvattamiseen. Joten varmista D-vitaminointi viimeistään nyt kun kesän vitamiinitankkauksesta on monta kuukautta aikaa. Kesällä kanatkin saavat D-vitamiinin auringonsäteistä, jos pääsevät aurinkoon ulkoilemaan. Talvella D-vitamiini täytyy nokkia tai hörppiä.

Hyvä nyrkkisääntö D-vitaminoinnin tarpeelle on t-paita kelit: silloin kun ulkona voi puuhailla t-paitasillaan, niin aurinkosta saa riittävästi D-vitamiinia ihon kautta. Kun iho pitää kelien mukaan peittää, niin silloin ei aurinko armas riitä myöskään D-vitamiinin lähteeksi. Tämä nyrkkisääntö koskee myös sulkaisia ja karvaisia suomalaisessa ilmastossa asuvia, käyttivät he t-paitaa tai ei.

Kaiken ruuansulatuksen avuksi lintuset tarvitsevat kivipiiraan pikkukiviä. Sorainen hiekka on parasta, jolloin jokainen parven ikään ja kokoon katsomatta löytää oikean kokoista murikkaa ja sirua kulloiseenkin tarpeeseensa.

Myös proteiinivaje voi olla syynä sulkien nyppimiseen. Munat ovat proteiinipitoista tuotosta ja munija tarvitsee hyvälaatuista proteiinia äheltääkseen maukkaita mulkeroita pesäntyhjentäjän iloksi.

Rehuissa on eroja. Teolliset rehut ja ruokintasuositukset ovat optimoituja tehokanojen tuotannolliseen munitukseen. Tuotannollisesti olennaisinta on saada mahdollisimman halvoin kustannuksin mahdollisimman paljon munaa myyntiin. Käytännössä tämä tarkoittaa, että teharit munia paukuttavat (lähes ravitsemuksesta riippumatta) sen mitä jalostuksella on saatu aikaiseksi. Tämä näkyykin sitten niissä ”tuotantopoistoissa” sulattomuutena, haaleina helttoina ja heikkoina munankuorina.

 

 

Koti- ja lemmikkikanoja ei toivottavasti pidetä halvan munan vuoksi, vaan eläimille tarjotaan hyvää elämää. Mikä ravitsemuksellisesti tarkoittaa riittävää proteiinin saantia ja silloin tällöin myös herkkuja, eikö vain?

Minun näkemykseni ja kokemukseni on, että eritoten voimakkaasti munivat rodut hyötyvät proteiinilisistä. Tehareitten eloa ja oloa voi olennaisesti parantaa tarjoamalla monipuolista ja ravinteikasta ruokaa, jossa rehu on vain yksi osa-alue.

Pienet rodut, vähän munivat tai maatiaiset monesti voivat hyvin ”kevyemmälläkin” appeella. Varsinkin suomalaiset maatiaiset tuntuvat olevan mainioita munijoita viljavoittoisella ruokinnalla, eivätkä kaipaa niin paljon valoa ja lämpöäkään muniakseen, kuin jotkut toiset rodut. Pohjoisen ilmastomme ”jalostama”, vähään tyytyväinen rotu.

Maukkaita ja linnuille sopivia proteiininlähteitä ovat:

• herne, kuivattuna, liotettuna tai pakasteherneet sulatettuna
• härkäpapu
• apila
• nokkonen
• kuivatut hyönteiset purkista tai tuoreet hyönteiset suoraan puutarhasta
• erilaiset siemenet, esim auringonkukan ja öljyhampun, sekoitukset
• erilaiset pähkinät
• raejuusto, piimä, rahka
• keitetyt ja murskatut munat

Huomaathan kuitenkin, että munivia lintuja ei saa asetusten mukaan ruokkia määeläinperäisellä lihalla, esim jauhelihalla, saati broilerilla. Asetus on elintarviketurvallisuutta ja -teollisuutta palvele asetus, ei kanaa sekasyöjänä palveleva varotoimi, mutta aiheellista huomioida, että VARSINKIN oman lajin syöminen voi aiheuttaa eläintautiriskin, esim hullunlehmän tauti aikoinaan levisi eläinperäisistä rehuista.

Vapaana pihalla viipottaessaan kanathan laiduntavat hyvin paljon vihreää, tonkivat maasta maukkaita matoja, öttiäisiä ja harventavat hyttysparvia, sekä käyvät käsiksi marjapensaiden, omenien, kirsikoiden ja ruusunmarjojen antimiin. Eli koko luonnon vitaminiini-, hiven- ja kivennäisainekattaus parhaimmillaan nokan ulottuvilla, virikkeistä ja mielekkäästä tekemisestä puhumattakaan. Olispa aina kesä!

Siilon Puodissa on tarjolla testattuja vitamiinilisiä niin veteen/ruokaan lisättävinä litkuina kuin pelletteinä. Kurkkaa koko valikoima TÄSTÄ

Proteiinilisää linnuillesi saat HERKKUHERNEESTÄMME, joka on maistuva, vihreä rehuherneen lajike ja sitä on myynnissä rouhittuna tai kokonaisena. 

Myös Härkäpapurouhe on myös hyvä proteiinilisä.  

Lisää luettavaa aiheesta:  

Kivipiira on osa linnun ruuansulatusjärjestelmää

5 parasta kanojen joululahjaa: herkkuja ja virikkeitä 

Herne kanojen ruokinnassa

Kanojen ja viiriäisten tukiruuat ja vitamiinit 

 

Oliko jutusta hyötyä? Haluaisitko jakaa sen muidenkin kanalailijoiden iloksi oman kanalasi tai profiilisi somessa, kiitos :)

Tai onko sinulla jostain aiheesta paljon tietoa ja kokemusta, haluaisitko kirjoittaa Vieraskynä tekstin tänne muidenkin iloksi ja opiksi? 

Ota yhteyttä yhteistyökuvioista: marianne@siltajoensirkus.fi