perjantai 28. lokakuuta 2016

Kuinka saadaan kana lopettamaan hautominen?

Saan kerran pari kuukaudessa, vuoden ajasta riippumatta, viestiä tyyliin: 

"Kääks, Elviira hautoo, meille ei voi nyt mitenkään tulla tipuja. Vein siltä jo 
munat pois, mutta se vaan istuu pesässä. Olen jo monesti nostanut sen pesästä pois, mutta Ellu vaan menee pesään heti takaisin. Mitä teen?

Niimpä. Kanarodusta riippuen hautomavietti voi olla vahva tai erittäin vahva. Kun hautomakuume, eli halu saada tipuja on iskenyt, ei sen hoitoon ole kuin yksi tepsivä lääke. Kerron tässä nyt niistä muista mahdollisista keinoista. Jos haluat säästää aikaasi ja saada selville sen ainoan oikeasti toimivan keinon, niin scrollaa alas ja lunttaa viimeinen kappale.


Hautomakuume on kanan raskausajan kilvoittelu
Hautojaa ei häiritä!

Hautomakuume on biologiaa. Kanan kehonlämpötila nousee ja kana jopa nyppii mahastaan höyheniä pois, jotta höyhenet eivät eristä kanan kehonlämmön vaikutusta muniin. Hautomakuumeessa kana istuu litistyneen näköisenä munien päällä, levittäen itsensä mahdollisimman leveäksi, jotta koko munakasa pysyy lämpimänä. 

Hautoja pörhistelee, suhisee ja ärhentelee kaikille, jotka tohtivat haudontarauhaa häiritä. Fiksuimmat antavat nokasta kipakan iskun mahdollisille munavarkaille, kurkkijoille ja muille käpälän ojentelijoille 

Lajitoverit hautoja yleensä päästä munintapuuhiin ihan säyseästi. Eihän suuruudenhullun hautojan mielestä munia ole koskaan liikaa. Hautoessaan kana käy pikaisesti syömässä ja juomassa, mutta muutoin istuu kaikki 23,5 tuntia 21 vuorokauden ajan autuaasti paikallaan. Hermojen lisäksi haudonta kuluttaa kanan vararasvat, ravinteet ja jopa sulkapuku rispaantuu. Se siitä hehkeästä odotusajasta!

Hautomakuume iskee varmimmin pari päivää sen jälkeen kun kanan omistaja on ostanut kalliin hienon hautomakoneen, värkännyt hikihatussa lämpö- ja kosteussäätöjen kanssa ja lykännyt munat koneeseen. Mitä isompi kone ja mitä suuremmalla vaivalla haalitut siitosmunat, niin sitä suurempi joukko kanoja alkaa hautomapuuhiin. 



Jos tämä koneellinen ei läsäytä koko kanalan seurakuntaa hautomaan, niin ei sitten mikään!

 

Poissa silmistä, poissa mielestä - poissa pesästä, poissa hautomasta

Toisiksi toimivin keino hautojan puuhien estämiseen on kanan siirto muihin maisemiin. Enkä tarkoita sateenkaarisillalle. Minä olen onnistunut saamaan näistä kymmenistä hautomakerroista kolme kertaa kanan heittämään hautoma-ajatukset takavasemmalle. 

Nuoren Molla Mills maranskanan (rotu, jonka EI PITÄISI olla kovin hautomainnokas) sain unohtamaan hautomisen kertalaakista kun siirsin sen maransien parvesta pihan toiselle puolen maatiaisten parveen. Molla oli ollut maatiaisten kanssa nuorempana, joten kukko ja kanat olivat sille tuttuja ja siirto eri tarhaan ei ollut liian stressaava järkytys, mutta kuitenkin sen verran, että Molla unohti tipuhaaveet. Kun Maatiaisten pesiin alkoi parin viikon päästä ilmestyä suklaamunaa, niin siirsin Mollan takaisin omaan parveensa. 

Myöskin nuori silkkikana Lumi Lumpsukka heitti hautomahaaveet nurkkaan kun siirsin sen kääpiökochien parveen. Lumillekin kääpiökochit, eli käppänät, olivat talviajalta tuttua porukkaa. Pari päivää Lumi mennä paarusti käppänien seassa äkäisenä pörhöllään. Marmatti kaikille pää alhaalla ja pyrstö ylhäällä selvästi pesää etsien, mutta lopulta luopui hautoma-haaveistaan (nyt juuri tänään Lumi hoitaa 6 ihanaa tipua, joiden haudonnan aloitti lomani aikana). Sen sijaan lukuisia muita kanoja en ole saanut samoilla konsteilla lopettamaan. Harmaa friseekana Salmiakki jopa istua jökötti hautoma-asennossa keskellä pihan tasaista nurmikenttää. Marmatti monta tuntia niin kovaan ääneen, että edes peto ei olisi sitä uskaltanut lähestyä!

Siirto voi toimia jos sen tekee ihan heti hautomahomman alussa, eli heti kun huomaat, että hautoja ei ole pesässään vain munintahommissa. Pelkkä munien pois otto ei auta. Hautomahalukas kana hautoo vaikka tyhjää pesää, ja saa jopa ongittua pesään porkkanan pätkän, sämpylän puolikkaan, omenan tai minkä vaan hiemankin pyöreän ja munaa muistuttavan hautomakorvikkeen. Pesän siirto tai kokonaan poisottaminen voivat auttaa, jos sellainen on mahdollista muiden munivien kanojen kannalta. 

Kaikki siirrot ja pesien ryöstöt kuitenkin aiheuttavat kanalle stressiä. Hautomisen estäminen on luontoa, eli kanan elämäntarkoitusta vastaan rusikoimista. Estäminen tulisikin tehdä vain ja ainoastaan silloin kun se kanan hyvinvoinnin kannalta on välttämätöntä. Kanan nuoruus, vastikään kanalassa riehunut tauti tai muu kanan vointia heikentävä seikka voisivat olla syitä, miksi hoitajan tulee suojella kanaa hautomisen rasitukselta. 

Haudontaurakka laihduttaa kanaa kovasti, tipuja hoitava kana taasen antaa kaikki herkut tipuille ja pysyy edelleen itse laihana. Yleensä luonto ymmärtääkin antaa hautomakuumeen vain hyvässä kunnossa olevalle kanalle sellaiseen aikaan kun kana olettaa, että ruokaa ja suojaa on tarjolla kuoriutuville tipuille. Eli tavallaan hautova kana antaa sinulle meriittiä: pidät minusta niin hyvää huolta, että maailmaan uskaltaa saattaa uusia eläväisiä.

https://siltajoensirkus.mycashflow.fi/category/3/siitosmunat

 

Ihminen on julma 

 

Vanha kansa on kertonut toimivaksi niksiksi kastaa hautova kana jääkylmään vesiämpäriin kaulaansa myöten. Kokeilemattakin uskon, että varmana toimii. Kyllä unohtuu hautomahalut kun nirri on vaarassa lähteä. Tällä niksillä ei saa pelkästään kanaansa lopettamaan hautomista vaan myös vilustumaan kuolemansairaasti sekä eläinrääkkäyssyytteen. En missään tapauksessa suosittele kokeilemaan!

Älä kokeile listalle menee myöskin joidenkin kanailijoiden tapa antaa kanan kököttää munattomassa pesässä niin pitkään kuin viitsi: "Kyllä se lopulta lopettaa kun tajuaa, ettei tipuja tule". Kyllä varmaan lopettaakin, mutta ihan hyvin voi myös heittää henkensä. Ei ole ollenkaan tavatonta tai ennen kuulumatonta, että kana voi hautoa itsensä hengiltä. Niin voimakas on haudontavietti ja halu saattaa maailmaan uusia jälkeläisiä. 

Kanailijan pitäisikin ymmärtää kanarotua valitessaan, että onko hänellä mahdollisuus tarjota kanalle lajityypillinen elämä. Silkkikanat, (Alhon kannan) maatiaiset ja kääpiökochit ovat hautomainnokkuudessa rotujen kärkipäätä, kun taas Hylinet ja tehokanat eivät yleensä(!) osoita suurta kiinnostusta hautomiseen. 

Alhomamma nuorisonsa kanssa ja käppänäemo pienokaistensa kera

Viimeinen kappale hätähousuille (ja hyville kanailijoille)

Ainoa oikeasti toimiva keino saada hautomakuume loppumaan on: kuoriutuvat tipuset. 

On hautovan kanan terveyden kannalta hyvä, että kana saa alleen 4-6 kukon polkemaa, eli hedelmöittynyttä munaa. Itse olen pitänyt tuota 4:ä munaa miniminä, sillä jos kaikki munat eivät idäkään, ja jos kaikki itäneet eivät kuoriudukaan ja jos kaikki kuoriutuneet eivät eläkään niin, että kana saisi edes sen kaksi tipua. Kaksi siksi, että kun emo aikanaan vierottaa poikaset, niin kahdesta on toisilleen turvaa ja seuraa. Vasta vieroitettu on parven nokkimisjärjestyksen alhaisin. Kahdestaan on turvallisempaa olla pahnanpohjimmainen kuin yksin. Joten mars, vie ne ryöväämäsi munat takaisin kanallesi ja anna kanan olla kana! Sinullahan on nyt hulppeat 21 päivää aikaa rakentaa kanalaan laajennus ;)
                       
Hautomakuume on tarttuvaa. Wilppu ja Pikkumusta hautoivat yhdessä marraskuulle 2015 kolme ihanaa tipua.
                                             
                                           


Lisää artikkeleita haudonta-aiheesta:


Hirmuinen hautomavietti - hautovia rotuja
Salahautoja
Kuinka autan hautovaa kanaa
Kloaakin ulospullistuma hautojalla
Miksi eristän emon ja tiput?
Kuolleista ylösnoussut tipunen - kuinka pelastat kylmettyneen tipusen


Kiitos kun luit, tervetuloa toistekin!


Jos koit tämän artikkelin hyödylliseksi, niin olisin todella kiitollinen jos haluaisit jakaa sen kanakavereillesi. Ehkäpä hekin painivat samojen ongelmien kanssa.

Liittymällä Kanakirjeen tilaajaksi saat lisää hyödyllisiä vinkkejä kaakattavaan arkeen. Kanakirje on maksuton sähköposti, joka ilmestyy kerran kuukaudessa ja opastaa vuodenaikaan liittyvissä kana-aiheissa. 

Hyppää mukaan ja tilaa Kanakirje tästä






3 kommenttia:

  1. Kysyisin sellaista silkkikanojen hautomisesta, hoitavatko myös innokkaasti poikaset? Mielestäni on ihana ajatus, että annetaan kanan olla kana ja niin aion tehdä omien silkkieni kanssa jos hautomakuume iskee ja kasvattaa munista tipuja mutta mitenkäs kun kana vieroittaa tiput? Onko ok myydä tiput sen jälkeen vai tulisiko niistä kasvaa emon rinnalla loppu elämän? Haluaisin tarjota kanoilleni mahdollisimman stressittömän ja vapaan elämän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvänen aika, anteeksi, nyt vasta huomaan tämän kommenttisi Brincessa.

      Tuo on juuri noin, että nuorison voi kyllä myydä KUN emo ne vieroittaa. Minusta tipusia ei pidä viedä emon alta, ennen kuin emo on ne vieroittanut. Se milloin emo tiput vierottaa riippuu emosta. Jotkut vieroittaa 4-5 viikon isässä, jotkut hyysää yli 8 viikkoisiksi.

      Pääsääntöisesti silkit ovat erinomaisia emoja, mutta toki yksilöissä on eroja. Ensimmäistä haudonta/hoito kertaa kannattaa kanaa vähän seurailla niin saa selville millainen emo juuri se kana on.

      Poista
  2. Kiitos vastauksesta ☺️ Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. 👍🏻

    Meille ehtikin tällä välillä tulla muutama hautoja sekä tipuja, toinen hoivasi pieniä 8vk ja toinen 4vk ja nyt istuu taas hautomispuuhissa vaikka edelliset poikaset ovat 6vk ikäisiä. Hassuja nämä silkit!

    Ensimmäiset tiputkin lähti maailmalle, kun emot ne vieroitti ja taas olisi lättyjä pesät täynnä☺️

    Kiitos vinkeistäsi haudonnan suhteen ja muutenkin loistavista vinkeistä!

    VastaaPoista