Viiriäisten kasvatus - Lyhyt johdanto pienten kanalintujen maailmaan

Viiriäiset ovat pieniä kanalintuja, joiden kasvatus on mukavaa ja hyödyllistä. Pienuutensa puolesta viiriäiset mahtuvat elämään mukavasti sielläkin missä muutama kana täyttäisi paikat ääriään myöten. Hoidon kannalta viiriäisiin pätee monet samat asiat kuin kanojen hoitoon, vain viiriäisten loistava lentokyky ja koko ovat huomioonotettavia eroja. 

Viiriäiset munivat pikkuisia, koristeellisia ja ravintoarvoltaan kananmunaa rikkaampia munia. Niin kanojen kuin viiriäistenkin munien makuun ja keltuaisen väriin vaikuttaa linnun ravinto. 

Munien lisäksi viiriäisen liha on maukasta ja tunnetaan herrojen herkkuna. Omavaraisuuteen tähtäävälle tai lihan alkuperästä kiinnostuneelle viiriäinen onkin oiva kasvatettava. Nuori lintu alkaa munia jo 6-8 viikon ikäisenä ja kukko saavuttaa teuraspainon noin 3-4kk iässä.

Tilavaatimukset

Kesällä on luontevinta pitää linnut ulkona. Paikasta toiseen siirrettävä tai raahattava häkki on kätevin, jotta viirulaiset pääsevät tuoreen ruohon kimppuun aina 2-3 viikon välein kun alue on syöty ja tallottu. 

Viiriäinen osaa lentää hyvin. Todella hyvin! Karkaaminen onkin ainut viiriäistenpidon huolestuttava puoli. Ne eivät ole niin reviiriuskollisia kuin kanat, eivätkä välttämättä leimaudu mittasuhteiltaan järkälemäiseen ihmiseen tai paikkaan. Tilaisuuden tullen viiriäinen onkin vapaa kuin taivaanlintu ja vapaustaistelijan voi saada kiinni vain hyvällä tuurilla tai häkin lähelle jätetyllä ruokakipolla houkuttelemalla.

Ulkohäkin tulee olla riittävän tiheää verkkoa ja tukevaa tekoa, vaikka viiriäinen ei varsinaisesti murtaudu häkistään ulos, niin sisäänpyrkijöitä löytyy varmasti naapuruston kissoista aina minkkeihin ja lumikkoihin asti. Kanaverkon reiästä mahtuu uteliaan viiriäisen pää, ja utelias helposti menettää päänsä verkon vieressä odottavalle kissalle. 

Säikähtäessään viiriäinen pomppaa ylöspäin ja liian matalassa tilassa voi murtaa niskansa. Häkin korkeudeksi riittää  50-60cm, mutta hieman korkeammasta häkistä munien konttaaminen voi olla helpompaa. Fiksu rakentaa useammalla päälliluukulla varustetun häkin. Yksi iso luukku on varma keino vapauttaa viiriäisensä julman luonnon armoille.

Viiriäiset eivät muni varsinaisesti pesään, vaan mielellään johonkin rauhalliseen kolkkaan jonkin alle. Tosin jotkut yksilöt munivat myös ihan kesken juoksun mihin sattuu. Munien etsintä onkin mielenkiintoista puuhaa. Puskissa lymyilevinä maakanoina viiriäiset nauttivat varvuista, havuista, oksista ja muusta sisustuksellisesta tilpehööristä. Kukkaruukut, heinäkasat, pahvilaatikot, käytöstä pois jäänet lastenlelut ja muut piilot sekä tasot takaavat parven sopuisan elon ja munantuotannon. 

Talvetus

Aikuiset viiriäiset kestävät kylmää jopa nollakeleihin asti, kunhan juomaveden sulanapidosta huolehditaan ja viiriäisillä on paksu ja kuiva pehku, heinää tai muuta suojaa johon kaivautuvat kylmää karkuun. 

Kylmyyttä pahempi on kosteus. Kastunut lintu voi vilustua kuoliaaksi jo kesän viileilläkin. Joten myös kesähäkissä tulee olla sateensuojainen paikka. 

Talvettamiseen sopivat samat tilat kuin kanoilla tai muilla eläimillä. Pieni parvi 3-5 kanaa ja kukko mahtuvat talvehtimaan isohkoon kaninhäkkiin. Uteliaina tyyppeinä viiriäiset seuraavat muiden eläinten ja ihmisten puuhia häkin raoista kuikuillen.

Häkin pinta-alaa kannattaa lisätä erilaisilla tasoilla ja viihtyvyyttä piiloilla ja ruukkukasveilla. Viihtyvyys ei vaikuta pelkästään parven sopuisuuteen vaan myös munintaan. Sopuisat ja onnellista elämää viettävät lintuset tuntuvat munivan paremmin. Ainakin tappelu ja stressi vaikuttavat munintaa laskevasti, joten viihtyisyys kuntoon!

Kanalassa talvehtiville viiriäisille voi olla kätevää rakentaa kanalan seinustalle oma häkki hoitajan kasvojen korkeudelle. Kokemukseni mukaan viiriäiset kesyyntyvät parhaiten kun näkevät ihmisestä hymyilevät kasvot, eivätkä pelkkiä lompsivia kumppareita.

Kiinteän häkin kanssa kannattaa kiinnittää huomiota siivottavuuteen ja käytännöllisyyteen: mihin suuntaan ovet avautuvat, saako pohjan irroitettua, mihin juoma- ja ruokatelineet kiinnitetään? 

 

Kiinteät rakenteet ovat vaikeampia putsata huolellisesti. Suosittelen mahdollisimman osiin purettavaa kokonaisuutta hygienian takia. Tarvitsevatko viiriäiset pahimmilla pakkasilla oman lämpölampun vai riittääkö kanalan lämpötila? Seinustalle, ylös rakennettu häkki voi pysyä riittävän lämpimänä sillä kohoahaan lämpö aina ylöspäin. 

 

Aikuisille viiriäisille riittää hyvin muutaman asteen lämpö. Mikäli muninta hidastuu tai loppuu, niin silloin lämpö voi olla liian alhainen

 

Ravintovaatimukset

Voimakkaasti munivana rotuna viiriäisen ravinnontarve on merkityksellinen. Kalkkia ja proteiinia tulee saada riittävästi! 

Teollisista valmisrehuista munivien kanojen puolitiivisteet ovat parhaita, koska ne sisältävät enemmän proteiinia kuin täysrehut.Puolitiivisteiden lisäksi voi tarjota vihreää ja/tai kauraa. Siltajoen Siilon oma Maukas - pikkunokkaisten rehuseos lähti kehittelyyn kahdesta syystä: 

1. Tirehtööri ei pidä teollisten rehujen makuisista (tai oikeastaan mauttomista) munista
2. Markkinoilla olevissa teollisissa rehuissa ei ole riittävästi proteiinia munivien viiriäisten tarpeisiin.

Teolliset rehut voikin hyvin pienellä vaivalla korvata omasta pihasta tai lähistön maatiloilta löytyvillä antimilla. Kaura ja ohra murskattuina, ryyneinä tai idätettynä. Kokonainen jyvä voi olla liian iso viiriäisen pieneen nokkaan, mutta esim kaura liotettuna piimässä häviää hetkessä onnellisten nokkien napseeseen.

Piimä tuo ruokavalioon myös kaivattua eläinproteiinia ja kalsiumia, sekä talviaikaan rasvaa, joka varmistaa riittävän energiansaannin kylmällä kaudella. Poikaskalkin nimellä myytävän kalkkikiven koko on viiriäisille sopiva, itse käytän kuivattuja ja murskattuja kananmunankuoria kaikkien lintujemme kalkin lähteenä. 

Herne rouheena tai jauheena on hyvä proteiininlähde. Hernerouhetta voi liottaa vesitilkassa ennen tarjoilua. Sen sijaan kokonaista kuivaa hernettä ei tule viiriäisille syöttää! Kuivattu herne turpoaa ruuansulatuselimistössä voimakkaasti ja voi aiheuttaa pienelle linnulle tukoksia tai jopa kuoleman. 

Viiriäinen on kaikkiruokainen, vain sipuli ja kanalinnuille myrkyllinen avokado tulee jättää pois. Kaikki muu kelpaa, joko riittävän pieneksi pilkottuna/jauhettuna tai nokittavassa muodossa. Esimerkiksi kaalinkerä on talviaikaan loistava ja edullinen vihreän lähde ja yhdessä kerässä riittää pikkuparvelle puuhaa päiviksi. Tarjottavat juurekset voi kevyesti kiehauttaa ja tehosekoittajalla mössätä. Talviaikaan mössön tarjoilu lämpöisenä auttaa lintuja kestämään kylmyyttä.

Kuten kanat, viiräisetkin tarvitsevat hiekkaa kivipiiran toiminnalleen ruuansulatukseen. Hiekka saa olla hieman hienompaa kuin kanoille tarjottava, hiekkalaatikkohiekka tai asennushiekka on hyvä. Yleensä viiriäiset myös kylpevät syömähiekassa, tai pehkussa tai mullassa tai rehussa tai oikeastaan missä vaan. Viiriäiset ovatkin järin puhtautta rakastavia tyyppejä!

Kaipaatko lisää tietoa viiriäisistä?

Ekirjan Viiriäisten Kasvatus johdattaa pienten maakanojen maailmaan.

Opukseen on koottu kattava paketti kokemuksellista tietoa viiriäisten kasvattamista:

• Tilantarve
• Talvetus
• Ruokinta
• Haudonta
• Tipujen hoito
• Sukupuolitunnistusta
• Yleisimmät värit
• Lopetus 

Hinta 28,20€

Tilaa tästä

Opas on Ekirja, eli saat oppaan sähköpostin liitteenä laskun maksettuasi. Opas on PDF-tiedostona luettavissa laitteesi tai koneesi näytöltä tai halutessasi voit tulostaa sen paperille.

Lue lisää oppaasta

Kaipaatko käytännön tekemistä?

"Mitä? Etkö muka ennen ole nähnyt viiriäistä pedikyyrissä?"

Innostava, opastava ja käytännön toimiin pureutuva päiväkurssi. 

Päivän aikana pääset tutustumaan viiriäisiin, niiden kasvatukseen ja hoitoon kädestä pitäen.

Kurssisisältö:

•          Tilantarve ja turvallisuus
•         Talvetus ja viihtyvyys
•          Ruokinta
•          Hoitotoimenpiteet ja ongelmatilanteet
•          Haudonta
•          Tipujen hoito
•          Sukupuolitunnistus ja parvien muodostaminen 
•    Lopetus

Paikka: Lintutila Siltajoen Sirkus, Siltajoentie 2, Leppävesi (Jyväskylästä noin 10km Laukaan suuntaan)

Kevään ja kesän 2019 kurssit löydät TÄSTÄ

Juttua riittää

 
Kirjoitan aina kun elukkakatraani hoitotoimilta ehdin. Blogista löydät julkaistuna nämä muut artikkelit ja pakinat viiriäisistä: 

Viiriäisten sukupuolitunnistus 
Viiriäisparven muodostaminen 
Kanat ja viiriäiset - sopivatko yhteen?

Nopea kuin viiriäisenpentu -kertomus eräästä tipueesta

Allergisille sopivaa? - käyvätkö viiriäisenmunat kananmuna-allergikoille 

Aamukahviseuraa - erään viiriäisen uintiretki ja kuivattelukohtauksia
Kuinka lopetan kanan - opastus myös viiriäisen lopetukseen

Onko joku viiriäisaihe, josta et löydä tietoa sitten millään? Viskaise viestillä ja katsotaan olisinko minä törmännyt kyseiseen aiheeseen. Otan mielelläni vastaan juttuvinkkejä ja toiveita: marianne@siltajoensirkus.fi

Somessa sompaillaan myös

Siltajoen Sirkuksen Facebook-sivut - kuulumisia, kuvia, videoita ja yksittäisten lintujen edesottamuksia, sekä myytäviä eläimiä.

 

 

5 munintaan vaikuttavaa seikkaa

Kana ei ole mikään munakone. Munintaan vaikuttavia seikkoja on lukuisia, mutta mainio nyrkkisääntö on, että hyvinvoiva kana munii hyvin. Esittelen tässä 5 olennaisinta munintaan vaikuttavaa seikkaa, jotka varmistamalla voit odotella parveltasi herkullisia, ihania tuotoksia.

 

1. Kana

Munintaan luonnollisestikin vaikuttavat kanan ikä, rotu ja mahdollinen sulkasato. Eri rodut aloittavat muninnan eri-ikäisinä. Muun muassa alhonkannan maatiaiset ja kääpiökochit ovat aikaisimpia muninnan aloittajia ja keväällä kuorituneiden tipujen voikin olettaa aloittavan muninan jo 4-5kk iässä. Syys tai talvipoikaset aloittavat tyypillisesti hieman vanhempina.

Kana munii noin 2-4 vuotiaaksi niin, että vanhemmiten muninta vähenee pikkuhiljaa. Harrastajien kanaloissa on vanhempiakin kanoja, jotka pyöräyttävät munan silloin toisen tällöin, mutta keskimäärin varsinainen "hedelmällinen vaihe" kanalta loppuu 3-4 vuoden tietämillä. MUTTA: eri roduissa on suuriakin eroja iän ja muninnan jatkumisen suhteen!

Kanarodut jaetaan erinomaisesti, hyvin ja kohtalaisesti muniviin sekä koristerotuihin. Koristerotujen munantuotantoa ei pidetä kummoisena. Erinomaisia munijarotuja ovat mm Leghorn, Plymouth Rock ja Hy-linet, sekä tietysti tuotantohybridit, joita kasvatetaan kaupallisiin munituskanaloihin. 

Osa roduista tykkää enemmän hautoa ja hoitaa tipusia kuin munia muksautella ruokaa hoitajansa lautaselle. Silkkikanoja nimitelläänkin harrastepiireissä hautomakoneiksi. Jos haaveissa on enemmän munia kuin tipuja, kannattaa rodun valinnassa olla tarkkana!

Harrastekanalassa kanarodun valintaan voivat vaikuttaa muutkin kuin munantuotannolliset seikat, esim saatavuus, taudinkestävyys, luonne, ulkonäkö, koko ja talvenkestävyys voisivat olla tärkeitä huomioon otettavia valintakriteerejä. Koostamalla oman harrasteparvensa eri rotuisista ja vaikka sekarotuisista voi saada jopa enemmän kuin rusinat pullasta.
 

2. Valo

Kana tarvitsee noin 14-16 tuntia valoisaa aikaa muniakseen erinomaisesti. 12 tuntinen valoisa aika lienee minimi.

Pääsääntöisesti kanat munivat kesällä paremmin kuin talvella: Suomessa onkin ruhtinaalliset munintavalot kesäisin. Talvella kanalan valot kannattaa ajastaa päälle viimeistään syyskuussa. Syys-loka-marras-joulukuun voivat valot olla 10-12 tuntia, mikä antaa kanoille sulkasadon lepoajan. Sulkasadossa kanan elimistö lepää muninnasta ja kasvattaa uutta paksua sulkapeitettä suojaamaan tammi-helmikuun tulipalopakkasilta. 

Kanalan valaistuksesta löydät enemmän jutun juurta täältä

Suomalaisten maatiaiskanojen voi olettaa munivan vähemmälläkin valolla, sillä useiden maatiaiskasvattajien kokemusten mukaan maatiaisrodut munivat lyhyemmänkin valoisuuden turvin. Jotkut parvet jopa ihan pelkän luonnonvalon turvin isoikkunaisissa navetoissa.

3. Ruokinta

Muna on proteiinipitoista treenaajien herkkua. Proteiini ei ilmesty munaan tyhjästä, vaan kanan täytyy se kaikki protsku sinne nokkia. 

Teollisten rehujen proteiinipitoisuudet huitelevat yli 20% ja siltikin kanaset aina tilaisuuden tullen ahkeroivat kuopimalla maasta esiin lihaksikkaita kastematoja, koppakuoriaisia tai juoksevat pyrstö suorana jauhelihaa tarjoilevan luokse. Eli eläinproteiinia! Kana on sekasuoja ja monipuolisella ruualla muniin saadaan hyvä maku ja munijalle monipuolisesti ravintoaineita terveyden ja muninnan takaamiseksi. Maukasta kasvisproteiinia kanojen ruokavalioon saa edullisesti riistaherneestä tai pavusta.

Kalkki - kananmunankuoret ovat kalkkipitoisia ja kana tarvitseekin PALJON kalkkia punkeakseen munalleen kunnon kuoret. Siltajoen Sirkuksen herkkuperseet katsoivat epäilevästi kun kerran vein heille kipollisen kanoille myytävää kalkkikiveä. Yksikään ei tainnut nokkaistakaan. Meillä kanoille tarjoillaankin kuivatut kananmunankuoret murskattuina. Olennaista on kuivattaa kuoret kunnolla ja murskata, jottei niissä ole munan makua ja muotoa antamassa vinkkiä munittujen munien syömiseen. Meillä kanat ja viiriäiset saavat kalkkilisää myös säännöllisesti piimäkuureista. Varsinkin syksyyn piimä on ihan ehdotonta kanan voimaruokaa: kalsiumia, rasvaa ja eläinproteiinia. 

D-vitamiini vaikuttaa kalsiumin imeytymiseen, niin ihmisillä kuin kanoillakin. Mikäli kanaset eivät ole saaneet tankata pitkän kesän aikana D-vitamiiniaan suoraan auringosta, niin D-vitamiinilisä on tarpeen talvella. Soppaa lohen perkuujätteistä tai silakkakaurapuuroa silloin tällöin, niin pysyvät munamammojen luut kunnossa ja munat kovakuorisina. Kalan maku EI TULE muniin. Kultaisella kahdeksankymmentäluvulla munissa saattoi olla kalanmakua, mikä johtui erään tuotantokanajalostuslinjan ominaisuudesta kehittää liiallisella rypsirehuruokinnalla muniin kalojen maku. Tiettävästi kyiseistä jalostuslinjan tuotosta ei enää Suomen kanaloissa kotkottele.

3.1. Eroja eri rotujen ruokinnassa

Varsinkin isot rodut tarvitsevat hyvin muniakseen paljon ja energiapitoista ruokaa. Esimerkiksi Maranseillani ei pelkkä munintarehu tunnu riittävän, vaan pari kertaa viikossa täytyy tarjoilla piimätujausta ja nakki- tai jauhelihabiletystä. Epäilen, että avainasemassa on enemmänkin rasva kuin proteiini, mutta tutkimukseni jatkuvat ja raportoin kyllä aiheesta, jahka muodostan joltisenkinlaisen mielipiteen.  

Maatiaiset taasen ovat ajan ja olojen saatossa "jalostuneet" munimaan hieman heppoisemmillakin eväillä. Tuntuu, että maattarit pukkaavat munia, vaikka vain kantaisin kaurasäkin kanalan ohi. Ehkä en kyllin osaa korostaa, mutta suomalaiset maatiaiskanakannat TODELLA ovat tutustumisen arvoisia veitikoita kotikanalaan!

Nuori munintaikäinen tehari, eli tehokana alias tuotantohybridi, munii vaikka mitä tekisit tai olisit tekemättä. Vaikuttaa, että oli olot mitkä tahansa, niin tehotyttö luikauttaa munan lähes yhtä usein kuin kukko laulelee aamunkoiton julistuksiaan. Kärjistän toki, mutta munimaan jalostetuissa lajeissa munatuotos on hyvin suoraviivaisen varmaa. Koska munatuotos on runsasta, syö myös tehotyttö runsaasti. Joten varaudu täyttämään  rehu- ja kaura-automaatteja usein sekä lisäksi kantamaan hauis pullistellen ruuantähteitä, vihreää ja muita herkkuja, jos päädyt hankkimaan tehotyttöjä! 

Sen sijaan sulkasatoinen kana ei muni vaikka syöttäisit kuun taivaalta. Sulkasadosta ja syysruokinnasta voit lukea lisää täältä. 

Eri rotujen elintapoihin ja -vaatimuksiin onkin hyvä tutustua ennen kanojen hankintaa, vaikkapa kyselemällä kokemuksia myyjältä tai muilta ko rodun kasvattajilta/harrastajilta. Sirkuksen rotuihin pääset tutustumaan keväisin ja kesäisin paikan päällä tai näillä sivuilla:
Kääpiökoch
Marans

4. Tila 

Tasaisen lämmin tila ja sopivasti lajitovereita on paras mahdollinen munaustila.

Viihtyisän ja yliampuvan pesäsisustuksen raja on hiuksenhieno ;)

Tutkimusten mukaan kana tunnistaa noin 40 lajitoveriaan, kuitenkin niin, että muninnan parvieläinkin haluaa hoitaa rauhassa yksin. Hyvä nyrkkisääntö onkin, että 4:ä kanaa kohden on oltava 1 munintapesä, vaikka yleensä munat ilmestyvätkin kaikki sinne samaan lempipesään. 

Nuorikkojen voi olla vaikea päästä munimaan lempipesään ja nokkimajärjestyksessä alempana olevat saattavat saadakin häädön kun rouva kuningatar haluaa tulla munansa pyöräyttämään. Siksi on hyvä, että paikkoja on riittävästi. Jos paikkoja ei ole, on kana mestari rakentamaan piilopesiä. 

Hienoimmille munijoille pesän sisustukseen kuuluu
oma palvelija, joka esilämmittää pesän munaa varten.

Niin sanotulla houkutusmunalla, eli tekomunalla voi kanoille näyttää minne olisi hyvä munia. Silloin kun minä teen uuden munintapesän tai jos joudun siirtämään olemassa olevan paikkaa, niin laitan pesään tekomunan näyttämään kanoille mallia, että minne kuuluisi omatkin munaskuukkelit jatkossa sujauttaa. Tekomunat toimivat pääsääntöisesti todella hyvin ohjaamaan kanoja munimaan oikeaan paikkaan.

Hyvä munintapesä on hämärä ja vaikka heinillä täytetty. Munintatouhuun kuuluu päivittäinen pesän järjestely ja heinien lajittelu. 

Liikaa lajitovereita tai vaikkapa riehuva joukko kukkonuorikoita voi vaikuttaa munintaan kielteisesti. Herkimmät voivat ottaa nokkiinsa hässäkästä ja ruuvata munahanat kiinni.  

5. Stressi

Kuten tuli mainittua kana ei ole kone, vaan herkkätunteinen hidalgo, joka helpolla saattaa ottaa nokkiinsa. Kanan tunteisiin meneviä hommia voi olla yksi jos toinenkin, ja kuten suuret diivat konsanaan, ikinä ei voi tietää mistä murjotus syntyy, mutta nämä seikat ovat satavarmoja stressin nostajia:

• liikaa lajitovereita liian pienessä tilassa
• liian kylmä, kuuma tai kostea tila (liika kosteus on paha, paha, paha!) 
• liian suuret lämpötilan vaihtelut nopeassa tempossa
• munintapesä ei ole viihtyisä ja hämärä (lisää pimentävät verhot ja puhtaita heiniä)
• ulkoloisia
• sisäloisia
• ripulia, flunssaa tai muuta hoitamatonta sairautta
• muutot, muutokset, vierailijat tai muut pelonaiheet 

Stressaantuneena tai säikähtäessään kana voi plupsauttaa nahkamunan, eli munan ilman kovia kuoria. Nahkamuna yleensä rikkoontuu hetimiten ja ahnaat nokat nakuttavat munan sisällön pois näkyviltä. Nahkaiset riekaleet voi kuitenkin joskus nähdä ja silloin täytyy antaa hälytyskellojen soida, että miksi joku päästää munan ulos ennen kuin kuorien muodostuminen on ehtinyt tapahtua. 

Minä laskeskelen päivittäin joka parven munatuotoksen samalla kun munia kerään. Munien määrä, muoto ja rakenne kertovat parven oloista ja yksittäisestä kanasta. Jos jotain häikkää ilmenee, niin koitan paikallistaa syyn joko oloihin, ruokintaan tai ihan vaklimalla kyseisen parven kanoja. Minun kanani ovat suhteellisen helppoja vaklittavia, koska kuuluttavat kovaan ääneen muninta-aikeista ja saavutetuista tuloksista. Jos jotakuta ei useampaan päivään kuulu kuuluttamassa, niin alan tarkkailla, että onko munimattomuuden syynä sulkasato vai joku muu aihe. Yleensä on syy selvinnyt jostain edellämainitusta kategoriasta tai sitten munat ovat vain päätyneet sinne kuuluisaan piilopesään, jonka vielä jonain päivänä kohtaan. 

Terttu-tehokana on sitä mieltä, että varastoon piilotetut vanhat pahvilaatikot olisivat parhaita munintapesiä.

Wilpun munalaulu, johon koko seurakunta yhtyy täysin palkein

Oliko tästä artikkelista hyötyä?

Harkinnassa omat kanat tai kanaharrastus alkutekijöissään? 

Kanailijan Ensiaskeleet on 6-7kk pituinen kurssikokonaisuus, josta saat laajat ja kattavat tiedot kanojen hoidosta, ravitsemuksesta, tilatarpeista, parven käyttäytymisestä ja tarttuvista taudeista sekä loisista. Kurssi alkaa 28.3.2024 ja mukaan ehtii viimeistään 10.4.2024. Katso koko kurssin sisältö, aikataulut ja hinta tästä

Lopuksi vielä munamaailmaan syvemmälle sukeltaville lisätietoa: Täältä löytyy pitkä ja erittäin seikkaperäinen, englanninkielinen artikkeli munan rakenteesta ja rakennevirheistä, sekä mikä niitä aiheuttaa.

Hiekkaa kivipiirassa

Tänään olen tukeutunut jo useamman kerran ajatukseen: hulluilla on halvat huvit, idiooteilla ilmaiset. Tämän määritelmän mukaan en ole kumpaakaan. Lähellekään. 

Ajelin nimittäin vartavasten ostamaan hiekkaa kanoille. Olen toki ostanut ennenkin hiekkaa. Ja toki olen myös ajellut ennenkin. Jopa peräkärryn kanssa. Mutta nyt appiukko oli jemmannut peräkärrynsä talviteloille mökilleen, jonne on yli 70km matkaa ja viimeiset 2km auraamatonta tietä. En siis saanut peräkärryä lainaan. Eipä siinä. KAK:n sivuilla julistivat myyvänsä pieniä määriä maa-ainesta asiakkaan itse lastatessa ostoksensa. Pakkasin matkaan siis kaksi joulunpunaista ämpäriä ja marssin KAK:n toimistolle maksamaan hiekkaostokseni. 

Arvostan kovasti asiakaspalveluhenkilöstöä, joka ei naura päin näköä maksavalle asiakkaalle. Uskon kyllä, että selkäni takana näiden toimistotyttöjen ikä piteni reilusti. Kaksi ämpärillistä asennushiekkaa maksaa 5€, Kilohinnoiltaan melkein siis kauran luokkaa.  Peräkärryllinen olisi kustantanut neljä vitosen seteliä. Tästä en osaa muodostaa hintavertailua, sillä kauraa en ole koskaan shoppaillut peräkärryittäin. Vaan voisivathan ne luonnonlinnut kovasti kiitellä jos ajaa huljauttaisin kauraperäkärryllisen kanssa joskus jostain jonnekin. 

Vaan eihän se ole hullu joka pyytää, vaan se joka maksaa -sanonta saattaa kääntää valkotakkien huomion minuun, mutta yrittäjä sisälläni oli valmis maksamaan tuon rökälemäisen hiekkahinnan, koska kuluihan toimiston tytöiltä rahastamiseen kotvanen, A4-kokoisen kuitin tulostamiseen paperia ja mustetta, sekä pyöräkuormaajakuski Martilta monta kurvausta kun kävi kouraisemassa minulle jäisen asennushiekkakasan auki. KAK:n lapio tuskin kului lainatessani, mutta kuitenkin, käyttöä se on lyhytkin käyttö. Ja kun tarve on akuutti, niin tinkimään ei aleta. Lumi satoi tänä vuonna järkyttävän aikaisin. Suli toki pois kertaalleen, mutta siltikään minä en muistanut lapioida oman pihan lähes loppuunkalutusta hiekkakasasta kanojen ja viiriäisten talvihiekkoja talteen.

Soraista hiekkaa tarvitaan, koska linnuilla ei ole hampaita vaan ruuan hienontamisen hoitaa kivipiirassa pyörivät kivet, jotka lintu sinne nokkii. 

Lihasmaha eli kivipiira on lintujen mahalaukun taempi osa, jossa ruoan hienontaminen pääasiassa tapahtuu. Sen seinämä on 3-kerroksinen: uloinna paksu lihaskerros, sen alla rauhaskerros ja sisinnä kova sarveismainen kerros. Jos linnun syömä ravinto on hyvin hienoksi jauhettua, lihasmahan lihakset eivät kehity niin voimakkaiksi kuin syötettäessä karkeita partikkeleita. Ruoan hienontamisen helpottamiseksi siemeniä syövät linnut nielevät usein pieniä kiviä. Useiden lintulajien kivipiiroja voidaan käyttää myös ruuanvalmistukseen [LÄHDE: Wikipedia]

Kiviipiran tehtävä on sama kuin nisäkkäillä hampaiden: ruuan mekaaninen jauhaminen. Nisäkkäillä ruoka jauhetaan ensin ja vasta sen jälkeen paiskataan vatsalaukun entsyymien hajoitettavaksi. Tiesitkö, että jokaista suullista olisi hyvä pureskella 17 kertaa, ennen nielaisua, jotta syljen entsyymit ehtivät ruokaan käsiksi. Ei varsinaista hotkimista jos 17 kertaa mässyttää jokaisen suullisen. 

Linnut siis eivät pureskele. Linnuilla ruoka matkaa nokan ja kurkun kautta kupuun, jossa suun sylki ja kuvun maitohappobakteerit alkavat sulattaa hiilihydraatteja. Kun lintu on oikein hyvinsyönyt, tai jopa ahminut, kupu näkyy selvänä pullistumana. Ompa untuvaisen tipun täpötäysi kupu jopa säikäyttänyt ensikertalaisia. Keskustelupalstoilla huhuillaan apua, että mikä ihmeen patti tipuparalla on yht´äkkiä ilmestynyt kaulan alle. Kupu on monesti toispuoleinen, pullottaen linnun oikealla puolella. Nopeasti kanssaharrastajat rauhoittelevat ensikertalaisen, että tipusi vaan on ollut ruoka-aikaan kotosalla ja aikoo kasvaa oikein isoksi.

Kuvusta ruoka jatkaa matkaa rauhasmahaan, jonka entsyymit pilkkovat proteiineja. Ja vasta sitten nokittu ape pääse kivipiiraan eli lihasmahaan, jonka voimakas liike saa ruuan ja kivipiirassa olevat kivet liikkumaan. Kivien liike hienontaa ruokaa. Kivet kuluvat pikkuhiljaa ja lintu tarvitseekin säännöllisesti lisää kiviä ruuansulatukseensa. Rakeisempi ja kovempi ruoka vahvistaa linnun lihasmahan eli kivipiiran lihaksia, kun taas pienirakeinen tai hyvin pehmeä ruoka ei anna lihaksille töitä. [LÄHDE: http://www.katiska.info/ruokinta/raaka-aineet/kivipiira/ ]

Kivien, hiekan tai soran koolla on väliä. Kun tarjolla on raekooltaan erikokoista hiekkaa nokkii lintu sieltä tarvitsemansa kokoiset. Pienille tipuille pientä hiekkaa, isoille linnuille isompaa. Hiekoitushiekka on hieman liian isorakeista ja toisekseen turhan teräväreunaista linnun ruuansulatuselimistöön. Hiekkalaatikkohiekka taasen pääsääntöisesti liian pientä, mutta tipuille, viiriäisille ja viiriäistipuille mainiota. 

Hengästyttävästä surffaamisesta huolimatta en löytänyt aiheelle lähdettä, mutta eräs viiriäisystäväni, siis ystävä jolla on viiriäisiä, ei viiriäinen, joka on ystäväni, kertoi kuunnelleensa radio-ohjelmaa, jossa riistalintujen ruuan imeytymistä oli seurattu. Ohjelmassa kerrottiin, että kivipiiraan päätyvällä soran raekoolla on merkitystä ruuan imeytymiseen. Heikosti imeytyvät ruuan ravintoaineet aiheuttavat ulosteen märkyyttä. Valitettavasti en ole interwebin maailmasta löytänyt aiheelle lisätietoa, mutta jos sinä rakas lukija tiedät aiheesta lisää, niin jätäthän kommentin, linkin tai vinkin. 

Sen sijaan löysin tutkimuksia joissa broilerien kasvatuksessa oli tutkittu rehun pellettikoon vaikutusta kasvuun. Isorakeisempi oli lintujen oma valinta. Pätisikö "isompi on parempi" -teesi myös nokittavaan soran kokoon?


Omakohtaisesti olen huomannut, että varsinkin talvella hiekka-astiasta katoavat ensimmäisenä ne "isoimmat" murikat, eli sellaiset arviolta 5mm kokoiset. Nordkalkin valmistaman kanakalkin raekoko on 3-6mm, eli oletettavasti optimoitu munivien kanojen kokoon. Kanakalkin tärkeimmiksi ominaisuuksiksi valmistaja mainitsee korkean kalsiumpitoisuuden ja hyvän liukenevuuden. 

Osa kanaharrastajista tarjoaa kanoilleen vain kanakalkkia oletuksella, että se riittää tyydyttämään myös kivipiiran toiminnan. Minä vahvasti epäilen, että kalkkikivi on "liian pehmeää" tuohon tarkoitukseen, tai sitten oletettavasti kanat syövät sitä enemmän, koska huokoinen kivi kuluu nopeasti. Onko kanalla liiasta kalkista haittaa? Voi olla. Liiallinen kalkki ruokinnassa aiheuttaa munankuoreen ongelmia. Siksi suosittelenkin kuopaisemaan kalkkikiven seuraksi lapiollisen soraista hiekka kanasilleen aina silloin tällöin. Tai vieläkin parempi olisi viedä frouvat biitsille aina silloin tällöin nauttimaan rantakeleistä ja -hiekasta. Ainakin näin pimeänä ja sateisena joulukuuna se olisi oikein soveliasta ja suotavaa ;)